Pyörätaikureiden mainos Morossa toimi loistavasti:
”Kuukauden sademäärä kassaan kerralla”

Kun sateisena torstaiaamuna elokuussa 2017 yrittäjä Antti Puoskari ajoi Tampereen Messukylässä sijaitsevan liikkeensä pihaan tuntia ennen aukeamisaikaa, hän hämmästeli automäärää parkkipaikalla, epäili, että naapurissa oli palaveri meneillään. Ihmetys oli suuri, kun autoistaan nousseet ihmiset kyselivät liikkeensä ovelle kävelleeltä kauppiaalta, olisiko ostoksille jo mahdollista päästä vai pitikö odottaa vielä tunti, että ovet avattaisiin. Parkkipaikan täyttäneet ihmiset olivat tulleet jonottamaan Pyörätaikureille aamun Morossa olleen mainoksen perässä. Hämmentynyt yrittäjä päästi asiakkaat sisään ja sai harmistuneita kommentteja liikkeeseen oikeaan avaamisaikaan saapuneilta.

Koko aukeaman ”koululaisten syysstartti” -mainoksen kymppiteema kaupunkilehti Morossa toimi yli odotusten. Käytetyt lasten polkupyörät olivat mainoksessa pääosassa, mutta ilmoitus sai ihmiset liikkeelle muillekin urheiluvälineostoksille.

– Vaikka 25 vuotta olen piirrellyt mainoksia ja yrittänyt miettiä mikä milloinkin olisi kova juttu, pääsee tällaiset onnistumiset silti yllättämään. Monta päivää oli hyvä mieli! Vesisade, kurja keli, puolimasentuneena tontille ja sitten tällainen yllätys. Niin moni idea ei toimi ja sitten yhtäkkiä yksi toimii. Markkinointi on kyllä jännä laji. Osaako tätä kukaan oikein, Antti Puoskari miettii.

Pyörätaikurien aukeaman ilmoitus Morossa

Pyörätaikurit on tehnyt pitkäaikaista mainontaa kaikissa pirkanmaalaisissa kanavissa televisiota lukuun ottamatta. Viime aikoina printti-ilmoittaminen on keskitetty Moroon. Mainoksia on ollut eri kokoisina eri paikoilla lehdessä, joka jaetaan Pirkanmaalla kattavimmin ja jonka lukijoina on erilaisia eri ikäisiä ihmisiä.

– Liian tiheästi ei kovaa kärkeä kannata tehdä, muuten siitä menee teho, Puoskari kertoo mainosmyyjän opastaneen häntä.

Tavallisempaa mainontaa Pyörätaikurit tekee huhtikuusta marraskuuhun tasaisesti parin viikon välein. Kun lumi tulee maahan, mainostarvetta on vähemmän. Laskettelu-, jääkiekko- ja hiihtoasiakkaat löytävät Pyörätaikureiden Sporttidivarin ja tavara liikkuu ilman erityistä ilmoittelua.

Antti Puoskari suunnittelee ilmoituksensa aina itse. Hän aloittaa mainoksen raakavedoksen pieneltä paperilapulta, johon piirtää potentiaaliset asiakkaansa ja miettii sitä kautta, että ilmoituksessa on jotain heille kaikille. Parikymppiselle opiskelijalle, perheen äidille tai isälle ja 50-60-vuotiaalle itseensä panostavalle mitään asiakasryhmää väheksymättä. Lopullinen mainos tehdään Puoskarin piirroksen pohjalta. Yrittäjä kiitteleekin Aamulehden piirtäjien taitoa nähdä hänen raapustustensa pohjalta sama kuin hän itse näkee.

Epäonnistuneet mainosyritykset Puoskari pyrkii unohtamaan mahdollisimman pian yritettyään ensin oppia niistä jotain:

– Sen verran kallista leikkiä tämä on pienille yrittäjille, ettei sitä huvikseen huteja lyö. Nöyränä, housunpolvia säästelemättä täytyy töitä tehdä. Kymppiteeman mainos oli selkeä: ei prosentteja, ei alkaen-hintoja vaan kaikki kuhunkin tuoteryhmään kuuluvat tuotteet 10 euroa. Kun massat saadaan liikkeelle, niin kauppaa tulee. Samaa tullaan kokeilemaan uudelleenkin.

Pyörätaikurit on yrityksenä kasvanut luottomediamyyjänsä mukana. Pitkäaikainen asiakkuus on luonut avoimen ja luottamuksellisen suhteen Aamulehden mainosmyynnin Mikko Tialan ja Antti Puoskarin välille.

– Mikon kanssa asioista voi puhua suoraan, ei tarvitse esittää mitään. Olen vähän sen luontoinen, että sanon sanottavani aina päin naamaa. Jos menee hyvin, kerron sen, mutta jos menee huonosti, senkin voin sanoa. Sillä tavalla rehellisesti tulee parasta.

 

Kymppiteeman mainos oli selkeä: ei prosentteja, ei alkaen-hintoja vaan kaikki kuhunkin tuoteryhmään kuuluvat tuotteet 10 euroa. Kun massat saadaan liikkeelle, niin kauppaa tulee. Samaa tullaan kokeilemaan uudelleenkin.

 

”On mukava tehdä yhteistyötä, kun asioista keskustellaan avoimesti ja markkinointiratkaisuja mietitään yhdessä. Arvostan sitä valtavaa työmäärää, jonka Antti tekee yrityksensä eteen. Sille täytyy nostaa hattua. Itsellekin tulee hyvä fiilis, kun markkinoinnissa onnistutaan yhdessä.”

Mikko Tiala, Aamulehden myyntipäällikkö