Harrastuskausi starttaa kesän jälkeen. Kerro tarjonnastasi pirkanmaalaisille!

Kesälomien jälkeen alkaa jälleen arki, johon harrastukset kuuluvat tärkeänä osana. Mistä harrastuksista pirkanmaalaiset ovat kiinnostuneita?

Pirkanmaalaiset liikkuvat entistä aktiivisemmin

Ihmiset ovat yhä enemmän tietoisia liikunnan positiivisista vaikutuksista elämään ja pyrkivät sovittamaan liikunnan osaksi kiireistä arkea. 148 000 pirkanmaalaista käyttää mielellään ylimääräisen rahan liikuntaharrastuksiin ja 92 000 muihin harrastuksiin ja harrastusvälineisiin. Suurimpia kasvajia liikuntaharrastusten saralla ovat juoksu, kuntosaliharjoittelu, salibandy ja ratsastus. Lapset viihtyvät erityisesti jalkapallon, jääkiekon, pyöräilyn, hiihdon ja uinnin parissa. 72% pirkanmaalaista harrastaa liikuntaa vähintään viikoittain.

Suosittuja urheiluharrastuksia:

Pirkanmaalaiset ovat kiinnostuneita myös monenlaisista kulttuuriharrastuksista

Kolmannes pirkanmaalaisista käy ainakin muutamia kertoja vuodessa erilaisissa kulttuuritapahtumissa kuten kevyen musiikin konserteissa, teatterissa, museoissa tai taidenäyttelyissä. Naiset ovat jonkin verran aktiivisempia kulttuuripalvelujen käyttäjiä kuin miehet. He käyvät miehiä useammin teatterissa, museoissa tai taidenäyttelyissä sekä viihtyvät kirjojen, käsitöiden ja musiikin parissa. Miehet sen sijaan käyvät aktiivisemmin urheilutapahtumissa.

Luovia taideharrastuksia, kuten soittamista, laulamista, näyttelemistä, kaunokirjallisten tekstien kirjoittamista ja kuvataiteita harrastaa kolmasosa väestöstä. Yleisimpiä luovat taideharrastukset ovat lapsilla. 62 000 pirkanmaalaista on kiinnostunut hyväntekeväisyydestä tai vapaaehtoistyöstä.

Yrittäjä tai seuratoimija, tämä on paras hetki miettiä syksyn markkinointisi valmiiksi.

Aamulehden Harrasta ja luo -teemalehti starttaa syksyn harrastuskauden ilmestyen maanantaina 14.8. Verkossa voit kohdentaa mainoksesi näkymään tietyistä aihepiireistä, kuten urheilusta tai kulttuurista kiinnostuneille tai vaikkapa lapsiperheille. Lue lisää mainosratkaisuista alla ja ole mukana sesongissa! Kysymysten herätessä, ota yhteyttä. Autamme mielellämme!

Lähteet:

Suomalaisten vapaa-aika lisääntyy ja päivärytmit myöhentyvät Ajankäytön muutokset 2000-luvulla 2012, Tilastokeskus
Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus 2016.Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Jäsenmääräisesti suosituimmat urheilulajit Suomessa, Nordic Hall
TNS Atlas 2016, Kantar TNS Oy
KMT Alueellinen 2016

Tutustu Harrasta & Luo -lehteen

Harrasta & Luo

Harrasta & Luo -teemalehti esittelee harrastusmahdollisuuksia kaiken ikäisille 14.8.2017

Lue lisää

Digi

Tavoita sinulle tärkeä kohderyhmä Aamulehden ja Alma Median digikanavissa. Aamulehti.fi kertoo uutisista ja tapahtumista läheltä ja kaukaa ympäri vuorokauden. Kävijät vierailevat sivustolla useita kertoja päivässä seuratakseen kiinnostavia ilmiöitä ja tapahtumia lähikulmilta ja maailmalta.

Lue lisää

Kysyttävää? Autamme mielellämme!

Asiakkaidemme mainonnan menestystarinoita: