Suomalainen Kirjakauppa triplasi myyntinsä monikanavaisella lanseerauksella

Suomalainen Kirjakauppa lanseerasi myymälän uuden konseptin ja ilmeen Tampereelle lokakuussa 2015. Samalla mainonnan visuaalinen ilme uudistettiin vastaamaan uutta konseptia. Monikanavaisella kampanjalla saatiin ihmiset liikkeeseen: lanseerauksen aikana liikkeen myynti jopa triplaantui.

Suomalaisen Kirjakaupan myymäläpäällikön Hanna-Liisa Onnelan mukaan myymälän lanseerauksessa tärkeää on tehdä näyttävästi ja isosti asioita, jotta pääviesti tulee esille selkeästi ja jää mieleen. ”Lanseeraus on once in a lifetime-tyyppinen hetki mainostaa. Lanseerausta ei tehdä montaa kertaa. Parhaiten onnistuimme siinä, että olimme isosti esillä ja olen sitä mieltä, että lanseeraukseen kannattaa miettiä riittävä satsaus. Tingi vaikka mieluummin jostain muusta, mutta lanseerausta ei kannata tehdä pienenä piipertämisenä”, kertoo Onnela markkinointikampanjasta Aamulehden medioissa.

Suomalainen_kirjakauppa_lanseeraus

Suomalainen Kirjakauppa on toiminut Tampereella samoissa tiloissa vuosia: uudistuksessa sekä liikkeen ulkoasu, konsepti ja sisäänkäynti uusittiin. Samalla mainontaa uudistettiin. 

Kampanja toimi erittäin hyvin: olimme tyytyväisiä kokonaisuuteen. Teimme isommat satsaukset kuin aiemmin ilman muuta, kun kyse oli isosta lanseerauksesta. Printti oli ehdottomasti mukana, koska se tavoittaa oman asiakaskuntamme hyvin. Myynti liikkeessä jopa triplaantui edellisen vuoden vastaavaan viikonloppuun verrattuna.
– Hanna-Liisa Onnela, Suomalainen Kirjakauppa

Mitä tehtiin ja saavutettiin?

Tavoite

Uuden myymäläkonseptin lanseeraus Tampereelle lokakuussa pidennetyn viikonloppun kampanjalla: tavoitetaan uuden konseptin mukaisella ilmeellä mahdollisimman laajasti tamperelaiset ja ohjataan heidät liikkeeseen.

Mainonnan ratkaisut

Näyttävä aloitus torstaina Morossa kokosivun mainoksella. Viikonloppuna Aamulehdessä muistuttavaa mainontaa. Verkkomainonta Aamulehti.fissä lisäämään kampanjan tehoa.

 

 

Tulokset

Koko kampanjan tavoittavuus yhteensä oli 223 000 kuluttajaa. Moron koko sivun ilmoitus tavoitti 135 500 lukijaa. Aamulehden ilmoituksilla saatiin toiston lisäksi arviolta 35 000 uutta kontaktia. Aamulehti.fillä ja saatiin printin lisäksi arviolta 52 000 uutta kontaktia. Myynti liikkeessä kolminkertaistui.

Moron kokosivun mainos toi kävijöitä liikkeeseen useampana päivänä

Lanseeraus aloitettiin Morossa kokosivun ilmoituksella. Moron laajennettu jakelu tavoittaa huomattavan määrän ihmisiä Tampereella ja ympäryskunnissa. Ilmoitustestin mukaan asiointiaikomus oli korkea: 27 % mainoksen nähneistä aikoi asioida. Tämä tarkoittaa 26 600 ihmistä.

Mainos eli koko kampanja-ajan ja liikkeeseen tultiin mainoksen siivittämänä vielä päiviä mainoksen julkaisun jälkeenkin. ”Lehti-ilmoituksessa olleiden asioiden perusteella tultiin liikkeeseen”, kertoo Onnela. ”Muistuttelevalla mainonnalla Aamulehdessä viikonloppuna oli tarkoitus palauttaa ihmisen mieleen kampanja ja sillä tuntui olevan iso merkitys”, tarkentaa Onnela.

”Tavoitteenamme oli saada ihmiset käymään liikkeessä ja tarjota myös elämyksiä. Myynti ja kävijämäärät kasvoivat, mutta elämysten tarjoaminen ja tapahtumapäivien teemojen tarkoitus oli houkutella erilaisia ihmisiä tutustumaan uuteen liikkeeseen ja palaamaan myöhemmin uudelleen”, kertoo Onnela tavoitteista.

SuomalainenKirjakauppa_kokosivu

Kuluttajien kommentteja mainonnasta

Ajankohtaisia tarjouksia

”Hyviä ajankohtaisia tarjouksia! Hyvä idea, että kirjakaupastakin voi saada kahvipaketin eurolla. Kannattaa jo senkin takia mennä tutustumaan uudistuneeseen myymälään, voi samalla tehdä heräteostoksia.”

-Nainen 52 v.

Paljon tietoa

”Hyvää oli tietopaljous mutta muuten vähän sekava. Liikaa kirjoitusta.”

– Mies 67 v.

Yllättävä värimaailma

”Yllätyin että kyseessä oli suomalainen kirjakauppa, värimaailma oli erilainen mitä olen tottunut yhdistämään ko. yritykseen.

– Nainen 31 v.

Verkkokampanja toi lisää silmäpareja kampanjalle

 

Aamulehti.fissä Suomalainen Kirjakauppa näkyi boksi-paikalla. Verkossa mainonta puhutteli selkeästi enemmän naisia, sillä naiset olivat miehiä enemmän klikanneet mainosta. Kiinnostuskohteita tarkastellessa eniten mainosta olivat klikanneet ihmiset, joita kiinnostivat esimerkiksi mökkeily ja matkailu.

Verkkomainonnan huomioarvotestistä myös selvisi, että mainosta pidettiin selkeänä ja informaatiota antavana. Onnelan mukaan verkkomainonnassa tärkeää onkin perusasioiden kertominen ja yhteen viestiin keskittyminen. ”Vinkkinä muille mainostajille voisin sanoa, että vaikka viestejä olisi monta, kannattaa keskittyä yhden perusviestin läpiviemiseen: meidän tapauksessamme piti tehdä selväksi kaikissa kanavissa, että liikkeemme on uudistunut”, hän kertoo.

Kampanjan tavoittavuus yhteensä 223 000 kuluttajaa

Monen kanavan käyttö lisäsi kontaktien määrää: kanavat tukivat toisiaan ja tarjosivat kampanjalle maksimitavoittavuuden, jolla päästiin alkuperäiseen tavoitteeseen, mahdollisimman laajan porukan tavoittamiseen.

  • Yhteensä printti-ilmoituksilla tavoitettiin n. 480 000 brutto- ja 171 000 nettokontaktia.
  • Aamulehti.fillä ja saatiin printti-ilmoituksen huomanneiden lisäksi arviolta 52 000 uutta kontaktia.
  • Kävijämäärä lisääntyi liikkeessä selvästi
  • Myynti triplaantui

 

Toimivaa kampanjamallia hyödynnetään jatkossakin

”Saimme kävijöitä liikkeeseen uudenlaisella konseptilla, jossa markkinoimme erilaisia teemoja tapahtumien muodossa. Ketjussa on jo ryhdytty hyödyntämään tämän kampanjan myötä hyväksi todettuja tapoja: mediankäyttöä ja teemallisuutta, jolla eri asiakkaat tavoitetaan ja saadaan liikkeeseen”, kuvailee Onnela muutosta, jonka kampanjan onnistuminen on luonut Suomalaisen Kirjakaupan mainontaan.

Autamme rakentamaan menestystarinat

”On hienoa olla osa ratkaisutiimiä – ja  onnistuminen siinä on tämän työn suola! Suomalaisen Kirjakaupan mainonnan ja markkinointiväen parissa on miellyttävää työskennellä. Oli kampanjan koko millainen tahansa, jokainen on omanlaisensa.  Mielelläni olen avuksi kaikissa mediaratkaisuissa!  – Heidi Kopola, Aamulehden myyntipäällikkö

 

Lähteet: Lukijamäärä: Aamulehti: KMT SL s14k15, Moro: MC Info lukijaYhteistavoittavuus: KMT AL + total s14k15, Aamulehti.fi eri kävijät: Cxense, M.aamulehti.fi keri kävijät: Mads

Ota yhteyttä!

Lue lisää asiakkaidemme menestystarinoita